Haullasi löytyi osaajaa

Henkilökunta

Tapani Heikinheimo

Sivutoiminen opettaja, Kulttuuripalvelut ja musiikki

Tapani Heikinheimo suoritti sellonsoiton diplomitutkinnon vuonna 1979 ja ensikonsertti oli Helsingissä vuonna 1980. Sibelius-Akatemiassa hänen opettajaan oli professori Erkki Rautio ja Hollannissa Tibor dé Machula. Tapani Heikinheimo aloitti Vantaan musiikkiopistossa Teppo Tuomisen ja Jaakko Raulamon johdolla. Solisti- ja kamarimusiikkiesiintymisiä hänellä on säännöllisesti. Viime aikoina hänellä on ollut myös eri teemoille rakentuneita konsertteja. Tapani Heikinheimo toimii Metropolia ammattikorkeakoulussa sellonsoiton lehtorina. Sitä ennen hän oli Helsingin konservatoriossa yliopettajana vuodesta 1979 ja Sibelius-Akatemiassa sellonsoiton ja pedagogiikan ohjaavana opettajana vuodesta 1982. Improvisaation käyttö opetuksessa on ollut osa Tapani Heikinheimon työtä jo pitkään. Tapani Heikinheimo suoritti musiikin tohtorin tutkinnon Sibelius-Akatemiassa 2009. Väitöksen aiheena oli vuorovaikutuksen intensiteetti soittotunneilla. Yhtenä työn tuloksena oli improvisoinnin merkityksen korostuminen musiikin oppimisessa. Siitä seurasi entistä systemaattisempi improvisoinnin koulutuksen kehittäminen ja esitykset, joissa improvisointi toimii itsenäisenä musiikin esittämisen muotona. Niissä partnereina ovat olleet mm. Anto Pett, Anne-Liis Poll, Christoph Baumann and Augusta Fernandez. Tapani on vastuussa musiikin improvisoinnin ohjauksesta Metropolia amk:ssa ja hän on järjestänyt aiheeseen liittyviä kursseja.

Näytä profiili

Palvelut yrityksille ja organisaatioille

Tarjoamme yrityskohtaisia koulutuksia ja valmennuksia sekä eri alojen asiantuntijapalveluita. Kampusten tilat ovat myös vuokrattavissa käyttöösi.

Tutustu palvelutarjontaamme. Ulkoinen palvelu, https://www.metropolia.fi/fi/asiakastyot-ja-palvelut/palvelut-yrityksille avautuu uuteen välilehteen

Ratkaisuja osaamisen kehittämiseen

Tarjoamme erilaisia ratkaisuja ammatillisen osaamisen ylläpitoon ja kehittämiseen työelämän vaatimusten mukaisesti sekä urakehityksen vauhdittamiseen.

Tutustu täydennyskoulutuksiimme Ulkoinen palvelu, https://www.metropolia.fi/koulutukset/taydennyskoulutus/ avautuu uuteen välilehteen